MONIPUOLINEN RAKENNUSYRITYS KOKKOLASSA – KAIKKEA KYLPYHUONEREMONTEISTA UUDISRAKENTAMISEEN

Ota yhteyttä ja jutellaan lisää rakennustarpeistasi!

Kuivauspalvelu KSK Oy on Kokkolassa jo 1990-luvun alusta saakka toiminut rakennusalan yritys, jonka toimialaa ovat uudisrakentaminen, kylpyhuoneremontit, vesivahinkokorjaukset, putkityöt, vesivahinkojen kuivaustyöt, kosteusmittaustyöt, lämpökamerakuvaukset, homekäsittelyt sekä otsonoinnit eli ilmanpuhdistukset. Teemme myös tulipalojen jälkiraivaus- ja korjaustöitä. Yksityisten toimeksiantojen ohella teemme tiivistä yhteistyötä vakuutusyhtiöiden kanssa. Palveluksessamme on pätevä ja hyvin koulutettu henkilökunta, joilla on ajantasaiset ja asianmukaiset vesieristyssertifikaatit. Toimimme Kokkolan seudun ja Keski-Pohjanmaan ohella länsirannikon seudulla aina Vaasasta Ouluun saakka.

Monipuolista uudisrakentamista

Rakennusyrityksemme on toteuttanut omaehtoisesti sekä ollut tiivisti mukana toteuttamassa monenlaisia uudisrakennuskohteita aina omakotitaloista pari- ja pienkerrostaloihin. Voimme toimia pääurakoitsijana ja käyttää mm. sähkö- ja kaivutöiden ammattilaisia sekä muita alihankkijoita apunamme. Tai voimme halutessasi toimia itse aliurakoitsijana tarvittavilla osa-alueilla, joihin lukeutuvat myös talon perustus-, runkorakennus- ja kattotyöt.

Kalusteasennukset

Erilaiset kodin kalusteasennukset hoituvat avullamme sekä uuden että vanhan kodin remonttitöissä. Asennamme kaikki yleisimmät kiintokalusteet keittiöön (kaapistot, työtasot, liesi, astianpesukone jne.) sekä kylpyhuoneeseen, saunaan ja WC-tiloihin (lavuaarit, suihkuhana laitteineen, lauteet, lattiakaivot, viemäröinti, WC-istuin, pyykkikoneen vesiliitäntä jne.). Lisäksi muut yleiset joka kodin kiintokalusteet, kuten liukuovikaapistot, ovet ja ikkunat, hoituvat kätevästi täyden palvelun toiminnassamme.

LVI-työt

Suoriudumme myös erikoisammattitaitoa vaativista töistä lämmön, veden ja ilmanvaihdon saralla. Voit uskoa käsiimme kotisi tai kiinteistösi putkityöt, viemäröinnin ja ilmastoinnin asentamisen. Samalla hoituvat jätevesijärjestelmien asennus, vesi- ja lämpöeristys sekä märkätilatyöt.

Mittaukset

Lisäksi voit kääntyä puoleemme erilaisissa mittaustöissä, jos haluat esimerkiksi kartoittaa asuntosi tai huoneiston tilamittaukset myynti-ilmoituksia varten. Huolehdimme myös luotettavasti kosteusmittauksista, ilmaa puhdistavasta otsonoinnista ja homekäsittelyistä.

Korjausrakentaminen, vesivahingot ja erilaiset remontoinnit

Monipuolinen korjausrakentamis- ja remontointipalvelumme ulottuu kodin sisätiloista aina julkisivun ehostukseen. Erotumme eduksemme vaativilla märkätilatöillä, sillä koko henkilökunnallamme on vesieritystöihin pätevöittävä sertifikaatti. 


Suoriudumme samalla ulko- ja sisäpintojen maalaustöistä, keittiön ja kylpyhuoneen laatoituksista sekä teemme myös tapetointiurakoita. Lisäksi monipuolinen erikoisosaamisemme kattaa vesivahinkokorjaukset, vesivahinkojen jälkeiset kuivaustyöt sekä tulipalojen jälkiraivaustehtävät. Muistathan, että vesivahinkopäivystyksemme vastaa yhteydenottoihin jokaiseen vuorokauden aikaan. Toteutamme korjaustöitä, kuten kylpyhuoneremontteja, etenkin alueilla Kokkola, Vaasa ja Oulu – tarvittaessa koko länsirannikolla.

Lue lisää vesivahinkopalveluistamme